MAALISKUU JO MAATA NÄYTTÄÄ...

Tänään on perjantai ja 2. päivä maaliskuuta. Aurinko paistaa aivan pilvettömältä taivaalta ja pakkasta on -20, mutta joka toki lauhtuu päivällä jonkin verran. 

Minä saan onneksi vielä levätä ja kun nämä kivutkin on aika ikävät juuri tällä vasemmalla puolella. Mutta toki aion jotain tehdäkin, mutta en vielä tiedä, mistä alkaisin. Minulla olisi niin paljon tekemistä, mutta kun en voi kaikkea tehdä kuitenkaan yhtäaikaa. Mietin vaan, että tekisinkö noille pikkuisille nukeilleni vaatteita, siis jos löytyy sopivaa lankaa, vai kutoisinko sukkia, kun nekin alkaa olla jo niin vanhoja, mutta ehjiä. No, tässä koneella ainakin kulutan aikaani ja Danny nukkuu suloista untaan tuolissani. 

Mitään erikoista ei tule nyt mieleeni, vain, että huusholli pitää saada nyt viikonlopun aikana kuntoon, ainakin suunnilleen järjestykseen kaikki 200 nukkeani ja ötökätkin kaipaavat jo tänne näkyville ja vaatteita hekin huutavat.

Voi, jos oisi oikein iso talo, jossa voisi olla  nuket ja nallet ja langat! Mutta nyt ei enää voi olla, kun olemme nääs vanhoja ja voimat ei enää riitä moneenkaan asiaan, mitä ennen riitti. Minäkin elän päivä kerrallaan lääkkeitteni avulla. Onneksi on lääkkeitä, jotka auttavat niin moneen sairauteen ja suojeluun.

 Nyt toivotan teille kaikille oikein leppoisaa perjantaita ja viikonloppua!

Kommentit