Tekstit

Näytetään blogitekstit, joiden ajankohta on maaliskuu, 2018.

MITÄPÄ MIETTISIN TÄNÄÄN

Kuva
Tänään on pääsiäislauantai ja 31. päivä maaliskuuta. Aurinko paistaa ja lämpöasteet nousevat ja viimeisetkin lumen rippeet saavat kyytiä. Mietin niin paljon asioita, että en pysty aina nukkumaankaan. Eniten painaa mieltäni, kun ihmiset, jotka ovat olevinaan ystäviä, niin valehtelevat niin paljon. En vaan ymmärrä miksi ihmisen pitää valehdella ja teeskennellä? Mutta kyllä asioilla on tapana järjestyä, joten toivon, että nytkin näiden asioiden laita olisi niin. Ensi viikko onkin aika toiminnallinen viikko, kun tiistaina menen nyt jalka-ja kasvohoitoon, kun viimeksi piti peruuttaa tulehduksen takia. Keskiviikkona tulee siivooja ja torstaina onkin sitten kuntoutusta ja jos perjantaina jaksaisinkin kampaajalle. Seuraava viikkokin on aika täynnä, mutta silloin on Turkuun meno ja pojat trimmataan kahtena päivänä ja me pääsemme kirppiksille. 

HYVÄÄ PÄÄSIÄISTÄ

Kuva
Tänään on perjantai, pitkäperjantai ja on pääsiäinen ja 30. päivä maaliskuuta. Aurinko paistaa pilvettömältä taivaalta ja parvekkeellakin tuntui jo lämpimältä, kun tuossa hieman kokeilin oven raossa. Jospa huomenna jaksaisin mennä suihkuunkin ja istuskella parvekkeella ja vaikka kutoisin sukkia, kun lankaa on yli äyräitten. Olen nyt tehnyt paljon näiden koneiden kanssa ja olen oppinutkin aika paljon. Kympit ovat mielestäni nyt ainakin jo niitä parhaita ja paljon menneet eteenpäin, kun siihen oikein syventyy ja kokeilee ja tarkastelee.

TÄMÄN PÄIVÄN AJATUKSIA

Kuva
Tänään on lauantai ja 24. päivä maaliskuuta. Aamu oli pilvinen, mutta nyt näyttää, että aurinkokin olisi jo herännyt ja päivä kirkastuu, kuten aivotkin. Ja lämpöasteita on edelleen ja sehän auttaa jo kevään tulossakin paljon. Eilen tuossa vähän hääräilin ja kun illalla mittasin niin oli pulssi koholla. Tänä aamuna mittari näyttikin taas pitkästä aikaa sydänrytmihäiriönkin, joten eilen jo tunsin, kuten koko yönkin, että sydämessäni on jotain vialla, mutta yritin vaan levätä ja välillä nukuinkin maskin kanssa. Mutta sellaista taistelemistahan se jo tämä elämäni on päivä kerrallaan ja välillä tuntikin kerrallaan. Nyt on tulehdus päällä ja antibioottikuuri jälleen. Toivottavasti se nujertaisi tämän tulehduksen ja pääsisin nauttimaan raikaasta kevätsäästä ja ulos lenkille. Mutta toki paljon on vielä tekemistä täällä kotonakin , kun en ole jaksanut täällä järjestää esineitä paikoilleen vieläkään. Mutta askel askeleelta! Nyt toivottelen teille kaikille oikein leppoisaa lauantaita!

MAALISKUU JO MAATA NÄYTTÄÄ

Kuva
Tänään on maanantai ja jo 19. päivä maaliskuuta. Nurmikko viheriöi ja lämpöasteita jatkossakin. Nyt olen saanut ainakin jotain laitettua tähänkin uuteen läppäriini, mutta toki vielä pitää jotain lisätä. Ensin laitoin nuo tabletit ja puhelimet ja nyt kun ehdin,niin nämä läppärit siis synkronoimaan. On nämä vaan niin ihania, kun kaikki toimii niin hyvin täällä. Tänään tulee uusi siivooja katsomaan huusholliamme ja sen jälkeen lähdemme Turkuun Skanssiin ja Sittariin ja otan vielä noita isoja keriä lisää muitakin värejä. Ja toki ruokaa taas on ostettava!

TÄMÄN PÄIVÄN MIETTEHIÄ

Kuva
Tänään on lauantai ja 17. päivä maaliskuuta. Aurinko paistaa ja asteta on päivällä -2, mutta huomenna jo lämpöasteita. Taas on opettelemista, kun saimme uudet laitteet ja tuo blogeihin kirjautuminen on vaikeaa joka kerta, kun laite vaihtuu. Mutta eiköhän kaikki taas suju ongelmitta, kun on sujunut jo 11 vuotta. Tämä on nyt vain tällaista sisäänajamista, kuten sanotaan. Leppoisaa lauantaita kaikille!

LUMET SULAA JA MAALISKUU JO MAATA NÄYTTÄÄ

Kuva
Tänään on lauantai ja 10. päivä maaliskuuta. Näin ne päivät kuluvat ja kevät tuoksuu ja kesäkin sieltä jo kurkistelee. Lämpöasteita siis luvassa pitkään. Aurinko on pilvien takana, joten ei näy aurinkoa, ei, mutta sadetta luvassa ja se jo tekee hyvää luonnolle ja lumelle.  Nämä nuket sain torstaina, kun kävimme Kontissa. Sormet syyhyää jo puikkoja käsiini, mutta ehkäpä alan kutomaan vasta sitten, kun pääsen parvekkeelle tai sitten alan aiemmin. Enpä ole vielä kunnossa, että uskaltaisin kutoa, mutta pikku hiljaa, jos pyörrytys lakkaisi, niin sitten voisin vasta kokeilla. Nyt pitää järjestellä taas näitä tavaroita toisille paikoille, kun siirsimme huonekalujakin toiseen huoneeseen, niin kaikki järjestys silloin muuttuu. Nyt toivotan teille kaikille oikein ihanaa lauantaita!

TALVEN SELKÄ TAITETTU JA UUSI KEVÄT KOITTAA

Kuva
Tänään on maanantai ja 5. päivä maaliskuuta. Pakkanen on jo huomattavasti alentunut ja plus asteille mennään vielä tällä viikolla. Minulla on niin huono olo, että en jaksa paljon kirjoitella, kun tuo niskani on niin kipeä, että en voi päätäni kääntää. Otin särkylääkkeenkin, jos se auttaisi hieman. Mutta huomenna tulee siivooja ja keskiviikkona pitäisi olla  kuntoutuskin. Ja torstaina onkin sitten onnekseni lääkäri. Toivottavasti saisin apua tuskaani! Nyt toivotan teille kaikille oikein leppoisaa illan jatkoa!

OIKEIN LEPPOISAA SUNNUNTAITA KAIKILLE

Kuva
Tänään on sunnuntai ja 4. päivä maaliskuuta. Aurinko paistaa ja pakkastakin on jonkin verran. Maata ei vielä näkyvissä, kun lumi peittää maan. Mutta jos räntää satelee jonain päivänä, niin se on tämän lumen surma, kuten vanha ja viisas kansa sanoi. Verenpaineeni ja sokerit on koholla ja nousevat joka aamu. Mutta torstaina on lääkäri ja sekin tieto jo helpottaa, vaikka arvot ei alenekaan sillä ajatuksella. Pojat nukkuvat kaikki ja ruoka tuoksuu jo nenääni, joten toivotan kaikille oikein leppoisaa sunnuntaita!  

MAALISKUU JO MAATA NÄYTTÄÄ...

Kuva
Tänään on perjantai ja 2. päivä maaliskuuta. Aurinko paistaa aivan pilvettömältä taivaalta ja pakkasta on -20, mutta joka toki lauhtuu päivällä jonkin verran.  Minä saan onneksi vielä levätä ja kun nämä kivutkin on aika ikävät juuri tällä vasemmalla puolella. Mutta toki aion jotain tehdäkin, mutta en vielä tiedä, mistä alkaisin. Minulla olisi niin paljon tekemistä, mutta kun en voi kaikkea tehdä kuitenkaan yhtäaikaa. Mietin vaan, että tekisinkö noille pikkuisille nukeilleni vaatteita, siis jos löytyy sopivaa lankaa, vai kutoisinko sukkia, kun nekin alkaa olla jo niin vanhoja, mutta ehjiä. No, tässä koneella ainakin kulutan aikaani ja Danny nukkuu suloista untaan tuolissani.  Mitään erikoista ei tule nyt mieleeni, vain, että huusholli pitää saada nyt viikonlopun aikana kuntoon, ainakin suunnilleen järjestykseen kaikki 200 nukkeani ja ötökätkin kaipaavat jo tänne näkyville ja vaatteita hekin huutavat. Voi, jos oisi oikein iso talo, jossa voisi olla  nuket ja nallet ja...