Tänään on torstai ja jo 23. Päivä toukokuuta. Tänään on pitkästä aikaa ollut pilvinen päivä ja on sadettakin hieman saatu, joka tekee hyvää sekä luonnolle että ihmisille. Nyt onkin luvattu viileää aika pitkälti aivan tämän kuukauden loppuun asti. Toivottavasti myös siitepölyt helpottavat meitä, jotka olemme siitepölyallergisia. Nyt ajattelin kokeilla tätä kirjoitusta Ipadillani, kun ainahan olen päivittänyt vain pöytäkoneella. Mutta hyvinhän tämä onnistuu ja on helppoa, kun voin vain istua nojatuolissani ja naputella, kun tässä on näppis. Ja tänne saan uusimmat kuvatkin ja paljon muitakin, joita en saa pöytäkoneella ainakaan vielä vietyä. Nyt jatkan tätä hieman täällä pöytäkoneellani, kun ipadista en saanut sivua alemmas, mutta käyhän se näinkin. Nyt toivotan teille kaikille oikein ihanaa kesän alkua, vaikka nyt vaihtuikin viileäksi.
Tänään on lauantai ja 14. päivä huhtikuuta. Aurinko paistaa pilvettömältä, siniseltä taivaalta kirkkaasti ja lämpöä luvassa jopa 13 astetta ainakin. Nyt aion mennä jo parvekkeellekin istumaan ja kutomaan jotakin. Kesä tulee ja punkkikausikin on avattu ja tabletti annetaan Josefille ja Juusolle ja se kestää 3 kuukautta. Näin ei ole aiemmin ollut, mutta Espanjassa oli joka kuukausi annettava tabletti ja toinen joka kolmas kuukausi, joten ei se ollut helppoa sielläkään, kun piti varoa niitä kadulla kiemurtelevia ötököitä. Eilen kävimme kirpparillakin ja sain taas seitsemän uutta, ihanaa nukkea ja ihanan, vaaleanpunaisen heijan. Kyllä oli onnekas päivä eilen ja molemmat pojat on niin kauniisti trimmattu, että tänään otan kuvia ja laitan rusetit kaulaan, yhteiskuvia ja erikseen. Nyt toivotan kaikille oikein ihanaa huhtikuuta!
Tänään on torstai ja jo 7. päivä joulukuuta. Pian on taas uusi joulu ja nyt vietämmekin joulua täällä lännessä. Maa on saanut pienoisen lumipeitteen, mutta lämpöasteita on ja luvattu jatkossakin. Nyt toivotan teille kaikille oikein mukavaa joulukuuta!
Kommentit
Lähetä kommentti