Tekstit

Näytetään blogitekstit, joiden ajankohta on joulukuu, 2018.

TAAS ON VUOSI PÄÄTTYMÄSSÄ

Kuva
Tänään on perjantai ja 28. päivä joulukuuta. Täällä on hyvin sumuista ja lämpöasteita +2. Lumet näyttävät sulavan ja liukasta kuulemma on.  Tämä vuosi on nyt asuttu täällä Paraisilla ja tämä on ollut tavallaan raskas vuosi sairauksien suhteen, mutta muutoin helpotus kun pääsimme pois Lahdesta ja irti eräistä ns. ystävistä.  Nyt on minun aivonikin alkanut toimia paremmin viiden vuoden jälkeen, jolloin tapahtui aivoinfarkti Espanjassa. Osaan jo sanoa, mitä voi syödä, kun hän laittaa itse itselleen ruuan ja minä saan terveellistä ruokaa ateriapalvelusta. Olen sairastanut jouluaatonaattona ruusun, joka oli jalassani, pissatulehduksen ja sain 16 antibioottikuuria vähässä ajassa ja sitten tuli antibiootti ihottuma ja astmani paheni ja nyt on kaksi keuhkoputkentulehdusta takanapäin ja kortisonikuurit. Mutta nyt on kaikki taas takanapäin ja muistoja vain ja toivonkin, että uusi vuosi toisi minulle vahvuutta, terveyttä ja että pääsisin taas keväällä ulos ystäväni ja Josefin kanss...