Tekstit

Näytetään blogitekstit, joiden ajankohta on elokuu, 2017.

MIETTEITÄ KESÄSTÄ

Kuva
Tänään on keskiviikko ja jo 30. päivä elokuuta. Sää on syksyinen harmaata ja koleaa. Toinen kesä täällä Suomessa on muisto vain ja onneksi oli aika viileätäkin ja sadettakin saimme kasveille sopivasti. Nyt on pian syyskuu ja syksy on saapunut tänne Pohjolaankin. Onhan se mukava seurata eri vuodenaikoja. Eilen kävin lääkärissä ja sain uusiakin lääkkeitä ja hyviä ohjeita muutenkin. Eipä tuonne uloskaan mieli enää tee, kun on niin kylmän näköistä, kun ikkunasta katselen. Mutta nyt touhuan näiden blogieni kanssa. Ja näiden kanssa onkin mukava touhuta ja kirjoitella. Nyt toivotan teille kaikille oikein mukavaa elokuun viimeisiä päiviä ja syyskuun alkua!

SYKSY SAAPUU JO SUOMEENKIN

Kuva
Tänään on lauantai ja jo 26. päivä elokuuta.  Aamulla aurinko paistoi lähes suoraan silmiini, mutta nyt on pilvet peittäneet auringon ja tuulikin keinuttaa puiden oksia. Kesä on mennyt, tämäkin kesä täällä Lahdessa ja syksy saapuu ja talvi, mutta sitten jälleen kevät koittaa ja uusi kesä toivottavasti uusin voimin. Olen ollut aika huonossa kunnossa, kun verensokerikin pysyttelee yli 9.9 jo aamulla eikä meinaa saada edes silmiä auki, kun vaan nukkuisin. No, se on tämä ikuinen riesa tämä keloidiin aina hiipivä paise, joka pitää tulehdusta yllä ja on pitänyt jo vuosia. Mutta tiistaina minulla on sisätautilääkäri, joten jospa hän osaisi jotain sanoa tähän kipuun ja tuoda helpotusta elämääni. Mutta onnellinen olen silti, sillä me saimme aivan ihanan asunnon ja tilaa on ja tietokonehuone ja nukke/käsityöhuonekin on ja nuket ja ötökät ovat hyvin mahtuneet tänne. Niin ja olohuone on valtavan iso ja nyt on iso, uusi telkkukin ja viihdepakettikin, joten voimme nauttia telkun katselemises...

MIETTEITÄ SYNTYMÄPÄIVILTÄNI

Kuva
Make your own digital slideshow

KESKIVIIKON AJATUKSIA

Kuva
Tänään on keskiviikko ja 23. päivä elokuuta. Sää on muuttunut viileämmäksi ja syksy saapuu jo tänne Pohjolaan. Eilen laittelimme Mummin kammaria järjestyksen epäjärjestykseen, mutta toki se vielä fixataan ja tilaa tulee enemmän sinne, kun kuitenkin kudon siellä enimmäkseen. Nuket on lokeroissaan, mutta ötökät pitää lajitella muuallekin eli tänne tietokonehuoneeseen. Onneksi idea syttyi päähäni ja se toteutetaan nyt lähiaikoina, kun tänään saamme pesukoneen kuntoon ja telkun paikkakin pitää vielä vaihtaa toiselle seinälle. Näinollen tulee tilaisuus saada telkun seinustallekin koottava säilytystilalipasto. Nyt toivotan teille kaikille oikein mukavaa keskiviikkoa!

MINUN ELÄMÄNI 17.8.1945-17.8.2017

Kuva
Tänään on torstai ja 17. päivä elokuuta. Sää on ollut aika lämmintä, välillä aurinko paistoi ja välillä sateli. Kävimme Keskussairaalassa unihoitajan luona ja sainkin sieltä hyviä neuvoja cpap laitteen käytössä. Huomenna menen haavahoitajan luokse, kun tämä keloidi oireilee niin rajusti ja on kipeä, niin on hyvä käydä näyttämässä tätä haavaa. Tänään joimme kakkukahvit ja hyvältä maistuikin. Olemme vieläkin muuttohommissa ja järjestämistä riittää, mutta kyllä me selviämme. Ajatella, että olen nyt rampannut tätä kivistä ja mutkikasta polkua jo 72 vuotta! Mukavaa päivää kaikille ja kyllä se elämä hymyilee vaikeuksista huolimatta!

SUNNUNTAIPÄIVÄN AJATUKSIA

Kuva
Tänään on sunnuntai ja jo 13. päivä ja viimeinen sunnuntai tässä asunnossa, sillä huomenna jo saamme avaimet ja voimme viedä omalla autolla sinne tavaroita. Eilen oli varoitus ukkosmyrskystä, mutta onneksi se taisi jäädä täällä Lahdessa melko vähäiseksi. Minä ainakin laitoin maskin naamalleni ja nukuin ihan hyvin koko yön, toki välillä heräillen. Nyt on paljon jo pakattuna laatikoihinkin ja säkkeihin, joten muuttokuorma tulee tiistaina ja keskiviikkona saamme huonekaluja joitakin ja perjantainakin tulee jotain mukavaa. Torstaina menen katsomaan jos saisin toisen maskin, kun tuo puhaltelee liikaa. Ja torstainahan sitten vietetään minun vanhenemista, mutta sitten muuttoruljanssin jälkeen lähdemme pikku reissulle ja otamme relax ja nautimme ainakin siitä päivästä. Nyt toivotan teille kaikille oikein mukavaa uuden viikon alkua!

TORSTAIPÄIVÄN AJATUKSIANI

Kuva
Tänään on torstai ja 10. päivä elokuuta. Enää kolme päivää ja sitten tavarat autoon ja menox uuteen kotiimme. Voi, että odotan tuota päivää, vaikka tiistainahan se varsinainen hulinapäivä onkin eli kaksi muuttoautoa tulee miehityksineen auttamaan meitä. Mutta kyllä me selviämme ja olemmehan aina ennenkin selvinneet. Eilen haimme urutkin ja jo kokeilin sitäkin soitella. Uudessa kodissamme laitammekin tietokonehuoneen ja musiikkihuoneen yhteen isompaan huoneeseen ja makuuhuone saa ollakin pieni, kun ei tarvi olla siellä kuin yöllä.  Nyt toivotan teille kaikille oikein mukavaa torstaita ja torstaihan on toivoa täynnä!

VIIMEISTÄ VIIKKOA VIEDÄÄN

Kuva
Tänään on maanantai ja 7. päivä elokuuta. Vielä viikko ja sitten muutamme isompaan asuntoon.  Asuntomme täyttyy nyt muuttolaatikoilla ja maanantaina viemme jo omalla autolla joitakin tavaroita sinne. No, ainakin nämä tietokoneet ym. Tänään olin silmänpohjankuvauksessa, jossa en todellakaan ole ollut moneen, moneen vuoteen. Mutta mitään uutta tai hälyyttävää ei onneksi ollut. Kuvia saimme otettua tänäänkin ja itse olen niihin nuo kauniit freimit laittanut. Nyt toivottelen teille kaikille mukavaa illan jatkoa ja huomiseen!

KUVIEN KOKEILUA IPHOTOSTA

Kuva
Tässä on siis Danny kulta... Tänään on sunnuntai ja 6. päivä elokuuta, kun taas näitä uusia asioita opettelen vielä ennen muuttoamme. Ja hyvinhän tämäkin näyttää onnistuvan. ...ja tässä Josef kulta Mukavaa sunnuntaita kaikille!

VETTÄ SATOI, JYRISI JA SALAMOI JA TAAS AURINKO PAISTAA

Kuva
Tänään on lauantai ja 5. päivä elokuuta. Lämmintä riittää ainakin 20 asteen molemmin puolin. Minä olen istunut paljon parvekkeella ja kudon sukkia. Hän pakkaa tavaroita tulevaa muuttoamme varten, joka on hieman yli viikon kuluttua. kaikki yli 160 nukkeani on jo pakattuna kera lankojen kauniiden. Kyllä odotan innolla, että saan järjestää kaikki rakkaat nukkeni hyllyille omille paikoilleen ja samoin kaikki ihanat langat kauniisiin koreihin ja puikot ym. tarvikkeet omille paikoilleen. Siellä on tilaa liikkua ja kutoa ja tehdä mitä itse jaksaa. Sinne tulee myös tietokonehuone, jossa on minulla useampia laitteita ja kirjoittelen niillä milloin mitäkin, kun tuo ipad alkaa näyttää että vetelee viimeisiään, vaikka onkin vasta kolme vuotta vanha. Mutta toki uusi laite sen tilalle pitäisi saada ehdottomasti. Nyt toivottelen teille kaikille oikein leppoisaa viikonloppua!

SADETTA JA AURINKOA

Kuva
Tänään on perjantai ja 4. päivä elokuuta. Lähes koko päivän on satanut vettä ja ollut pilvistä, mutta nyt ilan suussa tuli aurinkokin esille ja paistaakin niin kirkkaasti vielä parvekkeellekin. Nyt sain pääteltyä jo kahdet sukat ja yksiin tein jo nilkkaresorinkin, mutta vielä toiseen teen ja sitten kantapäät ja terät. Minä tänään jo lepäsinkin, kun olen ollut niin väsynyt. Mutta huomenna aloitamme pakkaamisen joka alkaa nukeista ja langoista, jotka siis menevät samoihin laatikoihin. Onhan tämä pakkaaminen raskasta toki, mutta kun tietää, että pääsemme isompiin tiloihin, niin kaikki se kestää. Siellä saan kaikki omaan järjestykseen ja tavaratkin löytyvät helposti. Nyt toivotan teille kaikille oikein mukavaa viikonloppua!

NYT KUVIEN VUORO

Kuva